Periaatteet on luotu luistettaviksi

Ei ehkä kieliopillisesti täydellisin lause, mutta näin viikonlopun aamuna, vain kaksi kahvikuppia juoneena, ei oikein parempaankaan pysty. 

Eilen illalla nukkumaan mennessä totuttuun tapaan nappasin yöpöydältä kirjan käteen. Siinä puolivälissä liikettä havahduin pöydällä olevien kirjojen määrään. Niitä oli siinä kuusi kappalette +kaksi sarjakuvaa. Toisille se saattaa olla normaali määrä kirjoja, toisille jopa liian vähän, mutta minulle siinä oli noin viisi ylimääräistä kirjaa +ne sarjakuvat. Nimittäin joskus muinoin (luetaan: vuosi sitten), ihmettelin, että miten joillakin ihmisillä on useita kirjoja kesken? Jostain akkojen lehdestä olin lukenut haastattelun jossa kirjailija kertoi, että juuri yöpöydällä on kesken neljä kirjaa ja työpisteellä vielä enemmän.Ymmärrän sen, että hänen ammatissaan se on kai itsestään selvää, mutta että se on kuulemma yleistä. (Pikainen kyselytutkimus ystäväpiirissä.) Mietin silloin, että minähän luen aina yhden kirjan alusta loppuun ja piste. Pysytään siinä mistä aloitetaan ja hoidetaan homma loppuun asti.

Viimeisen vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut jotain muutosta. Tai ei niinkään jotain muutosta vaan kokonaisvaltainen toimintamallin muutos. Tällä hetkellä yöpöydällä on kesken kolme kirjaa; Joanne Harris:in Persikoiden aikaan, Anna Jansson:in Murhan alkemia ja Stephen Fry:n Koppava kloppi. Aloittamatta on Sofi Oksasen ja Tess Gerritsenin uusimmat. Kotiopettajatteren romaanin olen melkein lukenut, mutta menin pöljänä katsomaan televisiosarjan viimeisen jakson ja juoni paljastui. Odotan, että muistista häviää se loppu ja voin lukea sen kirjasta. Niin ja ne Nemi-sarjakuvat odottavat vuoroaan myös. 

Kun on monta kirjaa kesken, tuntuu se nykyään jotenkin sanoisinko vapauttavalta. Kun ollut tälläisen luterilaisen kurin mukainen lukija, on varmasti henkisellä hyvinvoinnillekin jo hyväksi vähän let go, kuten tavataan sanoa. Lisäksi erilaisiin olotiloihin sopii erilaiset kirjat. Persikoiden aikaa, joka on jatkoa pienelle suklaapuodille ja karamellikengille, lukiessa en jostain syystä voi olla kuvittelematta Johnny Deppiä ;-) Murhan alkemia taas on erittäin hyvää ruotsalaista dekkarikirjallisuutta ja Stephen Fryta tulee luettua, kun kaipaa rikasta, rönsyilevää ja hyvin soljuvaa tekstiä. Eikä fiilistä varmaan huononna yhtään se, että yksikään niistä kirjoista ei ole tenttikirja tai muutenkaan pakollinen luettava.

Elämä on moninaista. Miksi siis yöpöydän kirjavalikoima ei  olisi. Hyviä lukuhetkiä kaikille.

_S-