Vihdoin sitten sain avattua tämän bloginkin, että saan kirjoitettua loppuarvioinnin kurssia varten. Minuun todellakin iski tuossa loppumetreillä oikein kunnon someähky. Voidaan suorastaan puhua someummetuksesta. Välillä tuntui, että joka tuutista ja joka paikasta tuli uutta tietoa ja uusia sovelluksia mitä sitten luonnollisesti halusin myös kokeilla. Jossain vaiheessa huomasin melkein herääväni keskellä yötä sen takia, että olisi pitänyt twitter- tiliä käydä vilkaisemassa. Siinä vaiheessa päätin laittaa somehanat kiinni. Ja muutaman viikon tauko tekikin hyvää. Erittäin vähissä määrin naamakirjaa, ei ollenkaan twiittejä ja muutenkin hiljaista lajin suhteen auttoi kovasti. Nyt olen päättänyt edetä pikku askelin ja opetella aina uuden jutun vähän ja hitaasti kerrallaan. Paluu naamakirjaan on ollut itsestäänselvyys, twitteriä on taasen mukava lukea ja mietin jo uusia blogiaiheita. Olisi parikin ideaa.
Kurssista oli minulle siinä mielessä kaikkein eniten hyötyä, että muiden blogien yms. julkaisujen perusteella tutustuin paljoon uusiin asioihin joista aivan sata varmasti tulee olemaan ja on jo, hyötyä. Ehdottomasti uusia lemppareitani ovat mindmaster ja doitdoitdone-sovellukset. Siinä kohtaavat minun tarpeeni ja hyvin tehdyt vimpaimet. Kurssi sai minut myös miettimään tätä nykymenoa entisestään ja kuinka tavallaan verkkoriippuvaisia meistä on tullut. Onhan se totta, että Internet helpottaa erinäisiä toimintoja. Kuka sitä nyt enää jaksaisi pankkiin mennä maksamana laskuja tai maksuautomaatille. Mutta toisaalta ennen vanhaan elämä oli paljon simppelimpää. Avaimet kaulassa mentiin pitkin kyliä sen sijaan, että naputeltaisiin kännyköitä sohvan nurkassa :-)
Kaiken puolin onnistunut kurssi kohdallani ja hyvä jump start- itselleni. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
-S-
Sallan some
keskiviikko 8. toukokuuta 2013
torstai 18. huhtikuuta 2013
Someähky
Nyt tuli kuulkaas someähky ja tuli oikein urakalla. On nimittäin tullut viime viikot riekuttua yhdessä jos toisessa sovelluksessa sillä seurauksella, että en ole kolmeen päivään pystynyt edes twitteriä avaamaan. Ajattelin, että nyt on pidettävä hieman lomaa ja vedettävä henkeä. Kuitenkin sen verran olen pysynyt somen syrjässä kiinni, että kännykästä olen vilkuillut naamakirja-päivitykset pikaisesti. Internetistä olen penkonut tästä ähkystä "tietoa" ja joitakin blogeja löysin missä kyseistä olotilaa valitellaan. En siis ole tautini kanssa yksin :-) mutta nyt taas hetki henkeä ja lapsen kanssa legotallia rakentamaan ja laatuaikaa viettämään lattialle.
_S-
p.s hassu testi linkissä
http://www.lily.fi/juttu/10-merkkia-siita-etta-vietat-liikaa-aikaa-sosiaalisessa-mediassa

maanantai 8. huhtikuuta 2013
Vastuullista tarinankerrontaa
Osallistuin tänään Haaga-helian Pasilan koululla (minähän en mitään campus sanaa käytä) vastuullisen tarinankerronnan seminaariin. Aihe kiinnostaa minua kovastikin jo senkin puolesta, että suuntaumiseni on mainonta ja yritysviestintä sekä vastuullinen liiketoiminta&kestävä kehitys. Seminaarissa oli neljä puhujaa; edustajat Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksesta, Viestintätoimisto AC-Sanaforista, Globe Hopen toimitusjohtaja ja TBWA/Helsingin toimitusjohtaja. Vaikka sinällään aihe ei liity tähän kurssiin suoranaisesti, mainittiin siellä sosiaalisen median merkitys useaan otteeseen. Kaikilla oli mielipiteitä ja ajatuksia verkosta ja verkottumisesta. Viestintää sosiaalisen median kautta pidettiin oman käsitykseni mukaan pohjana toiminnalle ja sen kehittämiselle. Ja onhan se sitä. Mistä sitä muuten tietoa hakee kuin esimerkiksi nettisivuilta, googlettamalla, Facebookista jne.
Viimeisen puhujan aihe oli "miten mokaat vastuullisuusviestinnässä". Mielestäni hänen ilmaisemansa asiat pätevät myös digitaaliseen viestintään. Joko ei puhuta mitään tai höpistään liikaa ja turhia. Esimerkiksi yritysten on oltava tarkkoja siitä miten heidän Facebook-sivujaan hallitaan. Voivatko seuraajat postata sinne? Vastataanko sitten mahdollisiin kysymyksiin tai tiedusteluihin? Tuleeko sivuilla liikaa vai liian vähän informaatiota? Vastuullisuuden näkökulmaa kuvaa kuinka paljon välitetystä viestistä on totta. Perustuvatko tiedot faktoihin vai julkaistaanko informaatiota jotain on vain kehitelty jostain sen takia, että halutaan kenties kiillottaa julkisuus kuvaa tai että ylipäätänsä pitää vaan pitää verkossa ääntä.
Suomalaisten helmasyntinä taidetaan pitää juurikin seminaarissa mainittua turhaa hiljaisuutta. Omassa pikkupiirissä puuhataan jotain sen pelossa, että jospa tulee sanottua väärin, hävettää ja maine menee. Kai siinä on myös osana suomalainen mentaliteetti, että turhasta ei pidetä meteliä. Mutta kun vähän pitäisi pitää. Sillä tavalla hyvää ääntä itsestään ja saavutuksistaan. Ei päätä pusikkoon vaan reippaasti omaa ääntä esille. Jos menee mettään, korjataan sitä ajolinjaa. Ehkä me jäyhät pohjoisen kansan edustajat vielä ääntämme korotamme.
No ei mulla muuta :-) Esseetäkin pitäisi kirjottaa

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
Screener- screencasts made easy
Blogeja ja nettisivuja selatessani satuin törmäämään tälläiseen sovellukseen. Screenerillä lisätään ääni siihen mitä tietokoneella tekee. Sopii loistavasti mielestäni esimerkiksi opetuskäyttöön sekä kouluun, että työpaikalle jossa tarvitsee kohta kohdalta tehdä ohjeistus. Ohjelma on helppokäyttöinen ja heti etusivulla on lyhyt minuutin kestävä esitys kuinka homma toimii. Lisäksi löysin YouTubesta ohjeen jossa oli juurikin käytetty tätä sovellusta kertomaan miten se toimii :-) Erinomainen opetuskertomus jossa on kaikki tarvittava tieto.
http://www.youtube.com/watch?v=0p4rL-HYdnM
Ohjelmaan voi kirjautua esim. Facebook tai Twitter-tunnuksilla ja se on täysin ilmainen. Tuotokset voi jakaa eteenpäin esimerkiksi juuri edellä mainittua kanavia pitkin. Mietin, että pystyisikö tätä esimerkiksi hyödyntämään matkakertomuksia tehtäessä? Keräisi kuvat omaan kansioon ja sieltä sitten näyttelisi niitä ja kertoisi tapahtumia. Täytyypä testata tuota juttua heti kun tuo laite suostuu latamaan tähän läppärille kaikki tarpeelliset.

tiistai 2. huhtikuuta 2013
Sumo paint & ?
Nyt mentiin taas ihan nimen perusteella valinnassa :-) Aattelin, että tutustun semmoisiin vaihtoehtoihin joista en ole koskaan kuullutkaan. Toinen vaihtoehto olisi ollut ne vaihtoehdot joista on kuullut, mutta käyttökerrat on tasan nollassa. Täytyy myöntää, että tämän kuvankäsittelyn suhteen on kyllä totaalisen neitseellinen olotila. No mutta tulta kohti ja sitä rataa. Pakkohan näitä kuvankäsittelyjuttuja on opetella, koska oma äitikin käyttää semmoisia ja istuu joka keskiviikko työväentalolla tietokonekurssilla. Arvatkaa vaan mitä tehtiin pääsiäisenä?! Katseltiin telkkarista matkakuvia joissa oli jos jonkinmoista käsittelyä käytettyä ja ties mitä animaatio-efektihärpäkkeitä. Aina hetkittäin sitä tuntee olevansa vanhempi kuin äitinsä, huoh.
Asiaan...tuolta HH some tutuksi -sivustolta löysin vimpaimista semmoisen kuin Sumo paint ja siitä sitten läksin tietoa etsimään. Ei muuten ollut kovin helppoa. Ei edes yrityksen omilta sivuilta löytynyt oikein mitään muuta tietoa kuin, että kuvankäsittelyohjelma ja varsin suosittu sellainen. Toimii verkossa ja on ilmainen. Sumo paintin avulla voi siis luoda, tallentaa ja muokata kuvia joko verkkoon tai omalle koneelle. Ohjelmaa käytetään suoraan nettiselaimen kautta ja käsittääkseni tämä on se mikä erottaa sen muista ns. normikuvankäsittelyohjelmista. Ohjelmalla on myös oma yhteisönsä jossa on käyttäjiä 200 eri maasta eli kuvia voipi jakaa porukan kesken ja niitä vois myös arvostella. Irtopisteitä jaetaan myös kategoriassa suomalainen yritys.
Pakkohan sitä oli hieman kokeilla. Alkuseltaan se vaikutti melko samanlaiselta kuin ennen vanhaan oli muistaaksen joku paint brush tms. ohjelma. Kivointi oli tietysti, että sivuston saa myös suomenkielisenä ja monilla muillakin kielillä. Vaatii kuitenkin meikäläisen kohdalla selkeästi enemmän perehtymistä. Onneksi YouTubesta löytyy paljon esittelyvideoita ja neuvoja. Laitan yhden linkin tähän ja vähän tuli yhtä kuvaa väriteltyä. Lisään senkin. Tämän hetkistä työelämää varten tästä ei ole mitään hyötyä, mutta uskon, että perehdyn tähän vielä lisää. Onhan se vähän kiva muokkailla kuvia.
http://www.youtube.com/watch?v=NAEoeWnYYvI
Mutta nyt on ongelma sitten tuon tehtävän toisen osan kanssa. Mikä olisi some-sovellus jolla voi käsitellä ääntä? Etsinkö sitä jotenkin vaikeimman kautta :-/

maanantai 1. huhtikuuta 2013
Somen sovelluksia
Tätä tehtävää varten, kun nyt vihdoinkin sain sen aloitettua, valitsin yhden sovelluksen jota käytän ja toisen johon aion tutustua. Valinnan varaa kummassakin kategoriassa oli. Toisessa enemmän ja toisessa vähemmän, mutta tämän sarjan voittajat ovat Instagram ja Last.fm. Instagramia käytän jonkun verran. Minulla on siellä 32 seurattavaa ja 14 seuraajaa. Suurin osa niistä on tietysti ystäviä ja tuttavia joten vauvakuvilta yms. ei voi välttyä. Mukana on kuitenkin myös muutamia esim. New York City ja pari henkilöä, jotka päivittävät matkakuviaan, pieniä yksityiskohtia jotka huomaavat tai esimerkiksi aamupalojaan.
Instagram on siis kamerapalvelu, jossa omia kuviaan voi muokata erilaiseksi ja jakaa niitä, sekä tietysti seurata muiden ottamia otoksia. Kuvanmuokkauseen vaihtoehtoja ei ole kovinkaan montaa mielestäni ja ne rajoittuvat lähinnä erilaisiin taustoihin, mutta siinä se fun part onkin. On ihanaa esimerkiksi mökillä ottaa kuva ruusupusikosta ja muokata kuva näyttämään vanhalta. Kuvan muokkaaminen tapahtuu siis kuvan suodatinta vaihtamalla. Kuvia voi jakaa Facebookissa, Twitterissä ja Tumblrissa. Palvelu on ilmainen.
Mielestäni tälläisen palvelun ehdoton hyvä puoli on se, että kuvan voi ladata heti, sitä voi hieman muokata ja muut voivat myös nähdä sen heti. Ei tarvitse lähettää multimediaviestejä kymmenelle ihmiselle tai mahdollisesti mennä tietokoneelle lataamaan kuvia nettiin. Vaikka nykyään kännyköillä saa heti ladattua otetun kuvan esim. juurikin naamakirjaan, mielestäni sinne saattaa "hukkua" hienot kuvat muiden tarinoiden ja tilapäivitysten sekaan. Itse tykkäään siitä, että kuvat ovat kuvina ja tekstit tekstinä eikä välissä ole yhtään aforismi-kuvaa, videolinkkiä tai "kopioi tämä seinällesi jos haluat että voitat lotossa" - tyyppisiä juttuja :-/ Muuten, jos tuolta nyt oikein tulkitsin niin Instagramia ei tällä hetkellä saa kuin iPhoneen ja android -puhelimiin. Suosittelen kuitenkin mahdollisuuksien mukaan testaamaan kyseistä sovellusta.
Kuva otettu viime kesänä, heinäkuisena iltana Vuosaaressa Instagramilla.
Uusi tuttavuus somesovellusten alueella minulle on nimeltään Last.fm. Ihan Googlea selailemalla sen löysin. "Last.fm on Isossa-Britanniassa vuonna 2002 perustettu musiikkiyhteisöverkkosivusto ja internet-radiopalvelu, joka pohjautuu omaan tietoliikenneprotokollaansa ja asiakasohjelmaansa. Nykyinen Last.fm on vuonna 2002 perustettu yhdistelmä kahdesta aikaisemmasta projektista, Last.fm-internet-radiosta ja Audioscrobbler-musiikkistatistiikkajärjestelmästä. Last.fm-ohjelmisto, Last.fm-yhteensopivat mediasoittimet, sekä mediasoittimet joihin on asennettu Last.fm-lisäosa, kirjaavat kaikki yli 30 sekuntia kestoltaan olevat kappaleet, joita käyttäjä kuuntelee radion tai mediasoittimen kautta. Kaikista soitetuista kappaleista lähetetään palveluun kappaleen nimi, albumi ja kappaleen esittäjä; kappaleiden lähetyksen voi kytkeä myös pois päältä."
Useimmat nettiradiot tarjoavat ennalta haarukoita soittolistoja, mutta Last.fm:ltä voi kuunnella oman tyylistä musiikkiaan valitsemalla esim. kriteeriksi indie-pop tai classic music tai samantyylistä musiikkia. Pikainen vilkaisu etusivulle näyttää, että Justin Timberlaken kaltaisia, tai tyylistä musiikkia, ovat esimerkiksi Timbaland ja Bruno Mars. Aika pitkälti kuitenkin vaikuttaa siltä, että kyseessä on samanlainen palvelu kuin Spotify. Sivuston kautta voi seurata omia tilastojaan kuten esimerkiksi mitä artistia on kuunnellut eniten tai minkä tyyppistä musiikkia tulee eniten kuunteltua. Sinne on myös mahdollista perustaa eri käyttäjäryhmiä ja seurata ystäviään. (Tämän palvelun huomasin myös tulleen Spotifyihin. Ennen siellä on mielestäni näkynyt vain mitä kukin kuuntelee juuri nyt ja niiden musiikki, jotka ovat kirjautuneet naamakirjan tunnuksilla.) On myös mahdollisuus perustaa blogi johon voi linkittää omia suosikkejaan ja suositella niitä muille tai tagata kappaleita. Ainoa miinuspuoli on, että palvelu on maksullinen, paitsi jos asut Amerikassa, Isossa-Britanniassa tai Saksassa. Mutta minä jatkan tutkintaa ja mahdollisesti raportoin seuraamuksista.
Loppuun piti vielä pohtia miten näitä voisi hyödyntää omassa työelämässä. Tällä hetkellä ei mitenkään, mutta toivottavasti tulevaisuudessa paljonkin. Yksityiseen käyttöön näistä on minulle kyllä hyötyä ja huvia, mutta nykyisessä työelämätilanteessa ei sitten mitään käyttöä. Siinä mielessä valitsin huonot vaihtoehdot. Mutta siitä tulevasta, yritysviestinnän ja mainonnan opiskelijana, tiedän että nämä tulevat tavalla tai toisella olemaan osa työtäni. Joko tukevana palveluna tai osapalveluna. Aika näyttää mihin tässä päädytään.....
Lähteet:
Last.fm
http://www.last.fm/
Wikipedia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Last.fm

Ryhdistäydy nainen!
Nyt on kyllä kuulkaas aika tullut ottaa itseään niskasta kiinni eikä pelkästään näiden koulutehtävien kanssa vaan muillakin elämän osa-alueilla. Tässä on nyt neljä päivää ehjäännytty äidin lihapatojen ääressä ja tehty monta monta uutta ja suurta suunnitelmaa sekä parannettu maailmaa. Nyt lupaan tehdä kaikki rästiin jääneet koulutehtävät. (Tässä ei nimittäin ole vähään aikaan joutunut tekemään joten olen laiskistunut.) Lupaan käydä ahkerammin jumpassa enkä syö enää herkkuja. Ja sitten on vielä monta monta juttua mitä voisi tehdä, mutta jos aloittaisi koulutehtävistä :-)
_S-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)